Kirja Tapahtumatuotannon palapeli sijoittuu aihealueeseen Asiakkaan ja liiketoimintaympäristön tuntemus, jonka on kirjoittanut Juha Iso-Aho & Joni Kinnunen.

Kirja on kirjoitettu ASTU-hankkeessa. Tämän julkaisun avulla pyritään auttamaan tapahtumien tuottajia ja kehittäjiä. Julkaisu oli siinä mielessä mieluisaa luettavaa, koska se oli varsinkin tehty Etelä-Karjalan alueella. Imatralla oli ennen Imatra Big Band Festival, muttei sitä enää edes ole. Tapahtumassa mentiin liian kauas perusajatuksesta, jossa siinä oli ollut ja nyt Imatralla onkin kiperä paikka siinä suhteen, että mikä tapahtuma tulisi tulevaisuudessa olemaan meidän lippulaivamme? 

Julkaisussa pureudutaan kivasti tapahtumajärjestämiseen ytimeen: miksi, kenelle, miten tapahtumaa erottuu, tapahtuman toiminta-ajatus, tapahtumavastaava. Itse olen melko innovoiva ja ideasta toimeen-tyyppi ja suuret raamit ovat itselleni tärkeitä, joten tässä oli hyvä lukea sitä taustaa, miettiä budjettia ja havahtua siihen, että mistä se oikeastaan muodostuu. Mielestäni kirjassa oli hyvin tuotu esiin ne kompastuskivet, johon moni saattaa törmätä, jos ei ole aiemmin järjestänyt mitään. (esim. resurssit, ovatko ne riittävät vai liian vähäiset?; tapahtuman strategia, visio)

Moni kaupunki on tunnettu joistain festareista, ainakin miten Pori muuten olisi hyvin tiedossa? Porissa on PoriJazz ja tietenkin SuomiAreena on myös melko tunnettu, jossa on ollut paljon osallistujia. Kirjan pohjalta ymmärsin paremmin sen, että kuka tukee mitäkin ja miksi tuetaan. Positiivinen kuva voi muodostua johonkin paikkakunnalle myös tapahtumien perusteella ja se on omiaan parantamaan kaupungin mielikuvaa. Tapahtumatuotannon kehittäminen on myös tärkeätä, koska uusiakin toimijoita kaivataan sekä uusia osallistujia, miksi joku haluaisi osallistua johonkin ja tehdä jotain jossakin?

Kirjassa esiteltiin myös SWOT analyysi tapahtumien osalta, jota jokaisen olisi syytä katsoa hetkeksi ja miettiä joskus, että mitkä ovat niitä uhkia ja mahdollisuuksia, koska myös kritiikkiä tarvitaan, jotta pystyy kehittymään ja ennaltaehkäisemään isommat sudenkuopat. Jokaisessa tapahtumassa olisi hyvä tehdä suunnittelutyötä, jotta pystyisi tuottamaan menestyksekkään tapahtuman. Hyvin asiapitoinen ja selkeä opas siihen oli juurikin tämä julkaisu.


0 kommenttia

Vastaa

Avatar placeholder

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *